

Borta bra men hemma bäst?
Kotimaan transaktiomarkkinamme lysähti alkuvuonna pankkikriisin aikaisiin lukemiin, ja Helsingin ydinkeskustassa toimistotilojen vajaakäyttöaste on kohonnut 11 prosenttiin. Vaikka luvut ovat rumia, emme tällä kertaa häviä rakkaille kilpailijoillemme ruotsalaisille. Ja kun katsoo hieman kauemmas maailmalle, kyllähän meillä asiat voisivat olla vielä paljon huonomminkin.

Toimitilamarkkinoilla muutoksen tuulia
Kun transaktiomarkkinoilla liikettä on korkeintaan kulisseissa, on vuokramarkkinoilla sentään kevät ja elämää. Mutta entisellään meno ei jatku sielläkään, muutosajureita on useita.

Hinnoittelun uusi aika
Viime viikkojen kiinteistökaupoista voisi kirjoittaa maailman ohuimman kirjan. Eikä enteitä markkinan pikaisesta piristymisestä vilahtele sijoittajapiireissä muuten hyvinkin vilkkaana käyvässä keskustelussakaan. Vaikka inflaation ja sen myötä korkoheilahtelun uskotaankin ajan oloon rauhoittuvan, tuskin kukaan odottaa tosissaan paluuta miinuskorkojen ja kolmosella alkavien tuottovaatimusten aikaan.

Toimitilojen tiekartta – Osa 1: Tilahaun käynnistys
Toimitilat ovat tärkeä yritystoiminnan peruspilari ja monen tuloslaskelmassa myös suurin kiinteä kuluerä, heti henkilöstön jälkeen. Painoarvo toki vaihtelee, mutta aina ihmisten työskentelymiljööllä on merkitystä. Tilat ovat tuotantoväline ja perusedellytys, jonka kunnosta jokaisen yrityksen kannattaa huolehtia.

Toimitilojen tiekartta – Osa 2: Vuokrasopimuksen teko
Tänä päivänä vain harva yritys haluaa itse omistaa toimitilansa ja tilojen omistus on vastaavasti eriytynyt omaksi ammattimaiseksi liiketoiminnakseen. Vuokrasopimuksen solmiminen onkin monelle vuokralaiselle yksi yritystoiminnan tärkeimmistä ja pitkävaikutteisimmista päätöksistä, jolla luodaan edellytykset liiketoiminnan jatkuvuudelle ja kasvulle vuosiksi eteenpäin.

Toimitilojen tiekartta – Osa 3: Vuokrasopimuksen liitteet, näitä älä unohda!
Kun yritys hankkii käyttöönsä toimitiloja, vuokrasopimuksen liitteet ovat vuokralaisen kannalta yhtä olennaisia kuin itse pääsopimus. Liitteitä ovat esimerkiksi vuokrattavan tilan pohjapiirros, hankintarajataulukko, ylläpitokulujen vastuunjakotaulukko sekä kohteen muutostöistä laadittu rakennustapaselostus mahdollisine liitteineen.