Tiimissämme huippupaikka avoinna

Ecorum toimii yritysjohdon neuvonantajana ja projektijohtajana vaativissa toimitilahankkeissa ja kiinteistöjärjestelyissä. Olemme aikaansaava ja rautaisen ammattitaidon omaava viiden hengen tiimi kiinteistöalan asiantuntijoita. Päätoimintasektorimme ovat Transaktiot, Kiinteistökehitys ja Vuokralaisneuvonanto. Asiakaskuntamme koostuu kotimaisista ja kansanvälisistä suuryrityksistä sekä kiinteistösijoittajista. Ecorumin liiketoiminta on käynnistetty 1970-luvun alussa.

Senior Advisor

Senior Advisor osallistuu transaktio- ja kiinteistökehityshankkeisiin. Työtehtäviin kuuluu toimeksiantojen innovointi, potentiaalisten asiakkaiden kontaktointi ja hankkeiden veto yhdessä tiimin muiden jäsenten kanssa. Asiantuntijatehtävän luonteen mukaisesti Ecorum tuottaa pääsääntöisesti itse tarvitsemansa kirjallisen materiaalin, esitykset, laskennan ja muistiot. Senior Advisor raportoi tehtävässään suoraan toimitusjohtajalle.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kokemusta kiinteistö- ja/tai rahoitusmarkkinasta ja laskennasta. Sinulla on kokemusta yhteistyöstä johtoryhmätasolla, olet uskottava ja kokenut sekä aktiivinen verkostoituja. Tehtävässä tarvitset hyvää suomen ja englannin kielen taitoa.

Sinulla on ylempi korkeakoulututkinto. Eduksi katsotaan AKA- ja LKV-koulutus sekä kokemus kaavoitushankkeista. Olet dynaaminen ja itsenäinen tiimityöskentelijä, jolla on kyky keskittyä ja toteuttaa moni asioita samanaikaisesti. Olet yrittäjähenkinen, idearikas ja rohkea sekä pystyt hahmottamaan asioita kokonaisvaltaisesti.

Tarjoamme sinulle kiinnostavan ja monipuolisen tehtävän kehittyvässä ja yhdessä alan johtavassa yrityksessä kilpailukykyisin ehdoin. Sinulla on hieno mahdollisuus kehittää yritystämme sekä asiakastyötämme.

Lisätietoja tehtävästä antaa MPS-seniorikonsultti Roy Herold ma 16.4. klo 15-16 ja ma 23.4. klo 12-13 puh. 0400 601 760. Täytä hakemuslomake palkkatoiveineen ja liitä mukaan hakemuksesi ja CV:si. Hakemuksen pääset täyttämään tästä. Hakuaika päättyy 29.4.2018 klo 23.59.