Aditro tarjoaa yrityksille palkka- ja henkilöstöhallinnon ohjelmistoja ja ulkoistuspalveluja. Suomen päätoimipaikka on Espoon Leppävaarassa. Syksyllä 2019 Aditrolle oli jäämässä Espooseen noin 2 400m2 ylimääräistä tilaa, kun yritys oli myynyt taloushallinnon liiketoiminta-alueensa ja toimipisteen henkilöstö supistui noin 120 henkilöllä.
Koska vuokrasopimusta oli vielä kohtuullisesti jäljellä ja ylimääräisen tilan alivuokraus olisi ollut haasteellista, Aditrolla päätettiin etsiä kiinteistöalalta kumppani ratkomaan tilannetta yritysjohdon tukena. Myös muutto kokonaan uuteen osoitteeseen oli vaihtoehtojen joukossa, sillä vanhatkin tilat Sola Business Valleyssa olisivat vaatineet muutostöitä, jotta ne vastaisivat Aditron nykyisiä tarpeita.
Ecorum kartoitti tilavaihtoehdot ja hankki markkinoilta kilpailevia tarjouksia, joita vertailtiin saksalaisen vuokraisännän edustajien tarjoamiin ehtoihin. Erittäin kilpailukykyinen vaihtoehto löytyikin markkinoilta, vieläpä Aditron tarpeisiin hyvin istuvasta business park -kohteesta.
Kun vaihtoehdot olivat tiedossa ja laskelmat tehty, voitiin myös neuvotteluja vuokraisännän kanssa jatkaa faktapohjalta. Aditron tavoitteena oli tietysti päästä mahdollisimman nopeasti eroon ylimääräisistä tiloista ja varsin tiiviitä neuvotteluja käytiin kalkkiviivoille asti myös uuden tilaratkaisun remonttikustannuksista.
Kaikki päättyi hyvin ja uusi vuokrasopimus allekirjoitettiin maaliskuun alussa 2020, yli kolme kuukautta kestäneen työrupeaman jälkeen. Aditron käyttöön jäi noin 2 500m2, kun aiemmassa vuokrasopimuksessa tilaa oli peräti 4 900m2. Tilaratkaisu on nyt mitoitettu noin 150 työpisteelle aiemman yli 300:n sijaan.
Aditrolla Suomen kiinteistöhallinnosta vastaa Facilities Manager Jussi Lyytinen, jonka lisäksi tilahankkeen ohjausryhmässä työskenteli Suomen maajohtoa. ”Ecorum osoitti alusta alkaen aitoa kiinnostusta asiakkaan tilanteeseen, mikä teki valinnan helpoksi. Opin erityisesti antamaan arvoa sille, että käyttämämme asiantuntijat olivat aina tavoitettavissa ja kysymyksiimme vastattiin nopeasti. Selvittelytyöhön ja sopimusneuvotteluihin tuli vauhtia ja ryhtiä”, kertoo Lyytinen.
”Myös hankkeen taloudellinen lopputulos on erittäin hyvä. Pääsimme eroon vanhan vuokrasopimuksen rasitteista ja erittäin tyydyttävään neuvottelutulokseen remonttikustannuksista. Lisäbonuksena vältimme vielä kalliin muuton. Vuokraisäntämme vältti lähes viidentuhannen neliön tilojemme tyhjentymisen haastavassa markkinatilanteessa ja sai meistä hyvän pitkäaikaisen vuokralaisen, vaikkakin vähän pienemmillä neliöillä. Kyllähän tässä kaikki lopulta voittivat”, summaa Lyytinen.