Metson ylimääräinen yhtiökokous päätti 1.10.2013 liiketoimintojen jaosta kahteen yhtiöön. Paperi- ja voimantuotantoliiketoiminnasta syntyi uusi Valmet Oyj, kun taas Metso keskittyi mineraalinkäsittelyyn ja teollisuusventtiileihin. Uuden fokuksen ja yritysrakenteen myötä Metson omistama kuusikerroksinen pääkonttorirakennus Kasarmitorin laidalla ei enää vastannut lähes 150-vuotiaan pörssiyhtiön tarpeita. Väkikin oli pääkonttorilla vähentynyt, ensin jakautumisen ja sen jälkeen vielä keväällä 2015 toteutetun prosessiautomaatioliiketoiminnan myynnin myötä.
Tilanne summattiin kesällä 2015 ja päätettiin, että vanha talo kannattaa myydä ja Metsolle etsitään joustavampia ja ketterämpiä työskentely- ja yhteistyötapoja tukevat vuokratilat. Niinpä Ecorum sai syksyllä tehtäväkseen toteuttaa kaksivaiheisen tilajärjestelyn. ”Pääsyy Ecorumin valintaan oli se, että sama tiimi kykeni hoitamaan sekä vanhan pääkonttorin myynnin että hankkimaan uudet tilat. Osaltaan valintaan vaikutti myös Ecorumin realistisena pidetty hintanäkemys. Talon omissa ennakkolaskelmissa olimme päätyneet osapuilleen samoihin lukemiin,” kertoo tilahankkeen veturina toiminut Metson projektijohtaja Juha Seppälä.
Vanhan pääkonttorin myynti
Koska Metso oli lähdössä, Ecorumin strategiana oli myydä rakennusta sijoittajille kehityspotentiaalia omaavana kohteena, joka tyhjenisi ja uusi omistaja pääsisi kerralla toteuttamaan haluamansa muutokset. Ecorum auttoi myös ostamaan kiinteistöyhtiön kahden pienosakkaan osuudet pois. Näin investoreille voitaisiin tarjota omistuksellisesti ehjää kehittämiskohdetta. Strategia toimi hyvin ja Ecorumin järjestämään kansainväliseen tarjouskilpailuun saatiin runsas osanotto. Kesällä 2016 päätökseen saatetussa myyntiprosessissa ostajaksi valikoitui pohjoismainen kiinteistösijoitusyhtiö Genesta. Toteutunut kauppahinta, 19,6 miljoonaa euroa, jopa hienokseltaan ylitti ennakkoarviot.
Kohti uutta elämää ja osoitetta
Uutta ideaalitilaa ja -sijaintia ei lähdetty metsästämään suin päin, vaan tarpeet määriteltiin ensin huolella. Ecorumin tiimi esimerkiksi analysoi henkilöstön asuinpaikkajakauman postinumeroalueen tarkkuudella. Koska vanhaa pääkonttoria myytiin samanaikaisesti, Ecorum aloitti tilavaihtoehtojen kartoituksen anonyymisti, kertomatta toimeksiantajan nimeä.
Kuudesta kerroksesta tuli yksi
Tilavaihtoehtoja löydettiin noin 30, joista parhaat esiteltiin Metson ylimmälle johdolle. Sanomatalon tilat, joihin lopulta päädyttiin, eivät edes olleet avoimesti markkinoilla, mutta Ecorumilla oli tieto, että talon toimistokerrokset olivat osin vajaakäytössä. Niinpä talon viides kerros vuokrattiin lopulta kokonaisuudessaan Metsolle. Ecorum auttoi merkittävästi sopimuksen teossa, sillä vuokrasopimuksessa ja sen liitteissä määriteltiin myös kaikki saneerauksen yksityiskohdat ja sovittiin vastuut.
Nykyaikainen monitilatoimisto
Talon viides kerros piti siis remontoida ja sisustaa Metson käyttöön. Ecorum hoiti sisustussuunnittelijoiden kilpailutuksen ja etsi Metsolle myös teknisen valvojan tilojen saneerausprojektiin. Kerros muutettiin nykyaikaiseksi monitilatoimistoksi, johon rakennettiin mm. 13 neuvottelutilaa, 14 vetäytymistilaa, viihtyisä työkahvila ja puhelinkoppeja. Muutamia työhuoneita tehtiin konsernin johdon käyttöön.
Puolet neliöistä pois
Uudessa yksitasoratkaisussa työpistekohtainen neliömäärä jopa puolittui aiemmasta, vaikka yleisvaikutelma on nytkin mukavan väljä. Myös autopaikkoja tarvittiin nyt vähemmän, kun naapurissa oli rautatieasema ja metro. Säästöä syntyi myös siitä, että mm. postitus, aulapalvelut ja vartiointi hoidetaan uudessa osoitteessa keskitetysti.
Katso kuvatekstit klikkaamalla.
Puolet neliöistä pois
Uudessa yksitasoratkaisussa työpistekohtainen neliömäärä jopa puolittui aiemmasta, vaikka yleisvaikutelma on nytkin mukavan väljä. Myös autopaikkoja tarvittiin nyt vähemmän, kun naapurissa oli rautatieasema ja metro. Säästöä syntyi myös siitä, että mm. postitus, aulapalvelut ja vartiointi hoidetaan uudessa osoitteessa keskitetysti.
Projektijohtajan loppuarvio tilahankkeesta
"Uudet tilamme valmistuivat – tiukasta aikataulusta huolimatta – ajallaan ja pääsimme muuttamaan sisään 1.12.2016. Näin saimme päätökseen kaksivaiheisen tilaprojektin, jossa Ecorum on työskennellyt rinnallamme alkaen vanhan kiinteistömme myynnistä aina muuton organisointiin asti. Ecorumin tiimi myös keksi meille tämän tilavaihtoehdon. Tuon oivalluksen myötä pääkonttorimme siirtyi kaupungin ytimeen, yhtenäiseen ja uutta yrityskulttuuriamme joka suhteessa tukevaan tilaan. Voin suositella Ecorumin tiimiä kaikille, joilla on edessään vastaavia haasteita," summaa Metson projektijohtaja Juha Seppälä
Juha Seppälä
- projektijohtajaKirkon eläkerahaston haastava sijoituskohde Espoon keskuksessa – onnistunut kiinteistökehitys, vuokraus ja myynti
If sai uudet tilat ja muutti Keilaniemeen, Ecorum koordinoi hankkeen
If Vakuutus muutti toukokuussa 2021 uusiin upeisiin toimitiloihin Espoon Keilaniemessä. Kerromme nyt uraauurtavan tilahankkeen tavoitteista, valmistelutyöstä ja toteutuksesta.
SEB – uusi pääkonttori
SEB oli kasvanut ulos vanhoista toimitiloistaan. Kartoitimme Helsingin ydinkeskustan vaihtoehdot ja keksimme, että LähiTapiolan omistamasta talosta Eteläespan ja Kasarmikadun kulmassa saisi muokattua ”SEB-talon”, joka tukisi yrityksen kulttuurin ja toimintatapojen muutosta. Kahdeksankerroksinen talo remontoitiin täysin ja on tänä päivänä lähes kokonaan SEB:n pääkonttorin käytössä.
Suomen Kulttuurirahasto – kiinteistösalkun myynti
Suomen Kulttuurirahasto oli päättänyt realisoida kolme toimistokiinteistöään ja haki osaavaa kumppania, joka pystyisi hoitamaan kiinteistöjen myynnin kotimaisille ja kansainvälisille sijoittajille. Hoidimme koko myyntiprosessin, strategian laadinnasta kauppojen toteutukseen.