MIPIM 2018 – Kiinteistömarkkina säilyy vahvana

mipim bay
Vuodesta 1996 olen osallistunut MIPIM messuille jättämättä yhtäkään vuotta väliin. Näiden vuosien aikana olen oppinut katsomaan messuja siten, että pystyn selvästi näkemään sen, missä markkinatilanteessa kunakin vuonna ollaan. Tässä suhteessa Cannes ja MIPIM eivät koskaan petä.

MIPIM 2018 oli aktiivinen ja positiivinen. Paikalla oli useita sijoittajia ja he saivat viikon aikana nähdä huomattavan määrän uusia sijoitusmahdollisuuksia. Hintaoletukset ovat korkeita, mutta kiinnostavia sijoituskohteita on vain vähän tarjolla. Nämä olosuhteet takaavat, että transaktiovolyymi säilyy korkeana.

Kävellessäni Croisettella vertailin tämän kevään tunnelmaa kuumien vuosien 2007 – 2008 olosuhteisiin. Tuolloin Cannesin lahti oli täynnä huvipursia, juhlat olivat ylitsevuotavia ja pankit antoivat lainaa sijoituksiin yli 90%. Tänään rahoitus on kohtuullista ja omaa pääomaa on pelissä looginen määrä. Ehkä tässä syy siihen, että MIPIM 2018 oli aktiivinen ja positiivinen, mutta myös kohtuullinen. Kiinteistömarkkina näyttää säilyvän vahvana, joten nautitaan siitä!

Aarne Nurminen
toimitusjohtaja

Lue lisää


Asianajotoimisto Roschier uusiin tiloihin

Ecorum toimi Roschierin kiinteistöneuvonantajana asianajotoimiston pitkän tähtäimen toimitilaprojektissa. Hankkeen tavoitteena oli hankkia asianajotoimistolle modernit tulevaisuuden tarpeisiin räätälöidyt toimitilat Helsingin keskustasta.

Ecorum vastasi hankkeessa tilavaihtoehtojen kartoituksesta ja toimi asianajotoimiston taloudellisena neuvonantajana vuokrasopimusneuvotteluissa. Useista tutkituista kohteista valittiin huolellisen harkinnan jälkeen osoitteeseen Kasarmikatu 21 rakennettava uudisrakennus. Päätös tilojen vuokrauksesta tehtiin vuonna 2014 ja muutto uuteen osoitteeseen tapahtui helmikuussa 2018.

Kasarmitorin laidalle vanhan virastorakennuksen tilalle rakennettu toimistorakennus vastaa erinomaisesti asianajotoimiston tavoitteita ja Roschier on talon ankkurivuokralainen. Kohde on monessakin suhteessa ainutlaatuinen – moderniksi toimistomiljööksi suunniteltu ympäristösertifioitu uudisrakennus Helsingin keskustakortteleiden alueella.

Lisätiedot:
Aarne Nurminen, toimitusjohtaja
+358 50 511 4456
aarne.nurminen@ecorum.fi

Lue lisää


Ecorum neuvonantajana Asianajotoimisto White & Case Oy:n toimitilaprojektissa

Ecorum kartoitti White & Caselle Helsingin ydinkeskustasta toimintaa parhaiten tukevat tilavaihtoehdot. Sen jälkeen avustimme asianajotoimistoa vuokrasopimusneuvotteluissa ja koko tilahankkeen läpiviennissä. Toteutusvaiheessa kilpailutimme uusien tilojen suunnitteluun ja remontointiin tarvittavat tekniset neuvonantajat sekä arkkitehtitoimistot, joista asiakas valitsi Gullstén & Inkisen.

White & Casen uudet noin 1 500 neliömetrin laajuiset täysin modernisoidut toimitilat ovat Aleksanterinkadun ja Mikonkadun kulman jugend-tyylisessä Väinämöisenlinnassa.

Lisätiedot:
Aarne Nurminen, toimitusjohtaja
+358 50 511 4456
aarne.nurminen@ecorum.fi

Lue lisää


Ecorum vakuutusyhtiö If:in neuvonantajana onnistuneessa tilahankkeessa

Ecorum kartoitti If:ille parhaat toimitilamarkkinoilta löytyvät vaihtoehdot ja avusti vakuutusyhtiötä suotuisaan lopputulokseen johtaneissa vuokraneuvotteluissa.

Onnistunut tilahanke johti pitkään jatkosopimukseen noin 17 500 neliömetrin laajuisen Turun Kupittaalla sijaitsevan toimistokiinteistön tiloista.

Alustava neuvonpito Ecorumin kanssa alkoi jo alkuvuodesta 2017. Vakuutusyhtiössä oli etukäteen kartoitettu organisaation toiveet ja lähitulevaisuuden tilatarpeet. Ecorumin asiantuntijaryhmän työ käynnistyi toden teolla loppukeväästä 2017. Ensi vaiheessa kartoitettiin asiakkaalle sopivat kohteet ja kontaktoitiin niiden omistajat.

Elokuun lopun määräaikaan mennessä saatiin toistakymmentä ehdotelmaa, joista kolme parasta valittiin jatkokeskusteluihin. Myös If:in organisaation toiveet ja tulevaisuuden tilatarpeet tarkennettiin tässä vaiheessa.

Huolellisen harkinnan jälkeen ykkösvaihtoehdoksi valikoitui lopulta toiminnan jatkaminen entisessä osoitteessa Turun Kupittaalla. Tilaratkaisussa ja sopimusehdoissa päästiin erinomaiseen tulokseen tarkentavissa neuvotteluissa, ja lopulta kilpailutus huipentui joulukuussa 2017 jatkosopimuksen solmimiseen.

Lisätiedot:
Aarne Nurminen, toimitusjohtaja
+358 50 511 4456
aarne.nurminen@ecorum.fi

Nordisk Rentingin ja vakuutusyhtiö If:in aiheesta julkaisema tiedote:

Uusi  sopimus turvaa If:in tulevat tarpeet Turussa

Vakuutusyhtiö If ja Nordisk Renting jatkavat Turun Kupittaassa sijaisevaan If:in alueelliseen pääkonttoriin liittyvää yhteistyötä

Pohjoismaiden suurin vakuutusyhtiö If ja Nordisk Renting ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen, joka koskee Turussa sijaitsevaa noin 17 500 neliömetriä käsittävää toimistokiinteistöä. Sopimus tuli voimaan 1.1.2018.

Kiinteistö, jonka Hartela rakensi If:in tarpeisiin Nordisk Rentingin toimeksiannosta valmistui vuonna 2006, josta lähtien If on vuokrannut sen Nordisk Rentingiltä. Nykyinen vuokrasopimus olisi päättynyt 31. maaliskuuta 2021.

”Olemme arvioineet tulevia liiketoimintamahdollisuuksiamme Turussa ja olemme erittäin tyytyväisiä, että voimme jatkaa yhteistyötä Nordisk Rentingin kanssa, joka pystyi tarjoamaan tarpeemme ja toiveemme huomioon ottavan kilpailukykyisen ratkaisun”, sanoo Tapio Karaus, Premises and Security Manager Finland. If:iä vuokrasopimusneuvotteluissa on avustanut kiinteistöalan neuvonantaja Ecorum Oy.

”Yhteistyömme Ifi:n kanssa alkoi yli 10 vuotta sitten ja olemme iloisia tästä jatketusta luottamuksen osoituksesta. Pitkäaikaiset asiakassuhteet, joissa liiketoiminnan ratkaisuja mukautetaan ajan myötä ovat liiketoimintamme ydin”, sanoo Nordisk Rentingin toimitusjohtaja Caroline Bertlin.

Kiinteistö sijaitsee Kupittaan kaupunginosassa, josta on hyvät kulkuyhteydet.

Lisätietoja:
Olli Hakala, puh. + 46 8 506 198 39, sähköposti: olli.hakala@rbs.com
Jennifer Ryan, puh. +358 9 7206 0823, sähköposti: jennifer.ryan@rbs.com

Nordisk Renting on 100% NatWestin omistama ja osa Royal Bank of Scotland Group –konsernia. Nordisk Rentingillä on yli 30 vuoden kokemus leasing- ja rahoitusratkaisujen tarjoamisesta kiinteistö- ja infrastruktuurialalla Pohjoismaissa.

Lue lisää


Metson pääkonttori myytiin, uudet tilat löytyivät Sanomatalosta

Toteutimme Metsolle kaksivaiheisen tilaprojektin vuosina 2015-2017.
Ensi vaiheessa kehitimme Metson Kasarmitorin kulmalla sijainnutta pääkonttorikiinteistöä, jotta se voitaisiin myydä kansainvälisellä tarjouskilpailulla. Myyntiprosessi saatiin hyvin päätökseen ja seuraavassa vaiheessa kartoitimme pääkonttorille uudet tilat. Metson nykyaikainen monitilatoimisto on nyt Helsingin ydinkeskustassa Sanomatalon viidennessä kerroksessa.

Lue lisää


SEB:n tilat kävivät ahtaiksi ja edessä häämötti remontti, keksimme ratkaisun Eteläespalta

Tilahanke käynnistettiin jo vuonna 2014 ja uusiin tiloihin SEB muutti huhtikuussa 2017. Sitä ennen osoitteessa Eteläesplanadi 18 sijaitseva kahdeksankerroksinen rakennus remontoitiin kokonaisuudessaan ja talon kuutta alinta kerrosta hallitsevasta SEB:sta tuli selvästi talon pääkäyttäjä. Asiantuntijamme toimivat asiakkaan tukena ideoinnista ja tilojen kartoituksesta uuden upean pääkonttorin käyttöönottoon asti.

Lue lisää


Suomen Kulttuurirahaston kiinteistöportfolion myynti

Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, joka jakaa apurahoja tieteen, taiteen ja kulttuurielämän eri aloille. Rahasto halusi keventää suoria kiinteistösijoituksiaan Suomessa ja toteutimme kolmen toimistokiinteistön myynnin kansainvälisellä tarjouskilpailulla 2016-2017. Salkkuun kuului kaksi vanhaa toimistokiinteistöä Helsingin keskustassa sekä vuonna 2001 valmistunut toimistotalo Leppävaarassa.

Lue lisää